lördag 29 maj 2010

Hajuherneistä


Aamulla oli vielä kuivaa, nyt yhdeksän jälkeen rupesi satamaan oikein reilusti. Piipahdin aamukävelyllä kahdeksan jälkeen, vaikka taivas näytti aika synkeältä. Hetken käveltyäni rupesi hienon hienoja pisaroita tippumaan, mutta jatkoin eteenpäin vielä, sitten käännyin takaisin ja sain reilun puolen tunnin lenkin tehtyä kastumatta sen enempää. Mutta sitten avautuivat taivaan portit ja vettä rupesi tulemaan lähes kaatamalla. Onneksi ehdin suojaan! Aamukahvi maistui oikein mukavalta! Nyt vain odottelen ja katson, mitä päivä tuo tullessaan.
Kannoin hajuherneen taimet ulos terassille saamaan valoa ja tuntumaa todellisuuteen. Samoin tomaatin ja kurkun taimet. En ole uskaltanut vielä jättää niitäkään yöksi edes kasvihuoneeseen.
Hajuherneen taimet sinnittelevät, pianhan ne pääsevät uloskin, joten ehkä saan nähdä vielä ne kukinnassa! Etualalla kaksi ruukkua myöhään latvottuja taimia, takana yksi ruukku latvoista kasvatettuja uusia taimia. Juurrutin ne ensin vesilasissa. Ei nämä kuvissa niin paljon kummoisilta näytä, mutta kai niistä vielä kasvaa kunnon kukkijat, uskoisin. Onhan niitä enemmänkin, mutta olkoot nämä mannekiineina.

Inga kommentarer:

Skicka en kommentar