Simpukankerääjät

Eilen, maanantaina, tv2:lla tuli toinen osa filmistä Simpukankerääjät. Ensimmäinen osa oli viikko sitten oletan. Sattumalta satuin katsomaan ja jäin katsomaan loppuun saakka. Filmissä päähenkilöä Penelope Keelingiä esitti Vanessa Redgrave, vanha Vanessa esitti n. 60-vuotiasta Penelopeta. Penelopen isää, kuuluisaa taidemaalaria, esitti Maximilian Schell, hänkin jo niin vanhentuneena, että en olisi tuntenut jos en olisi tiennyt. Penelopeta nuorena esitti Victoria Smurfit.
Elokuva seurasi  pohjana ollutta Rosamunde Pilcherin samannimistä romaania, jonka olen aikaisemmin lukenut. Rosamunde syntyi Cornwallissa Skottlannissa 1924. Sihteeriksi kouluttauduttuaan hän meni naimisiin, kuten tapana oli, ja ryhtyi kotirouvaksi. Keittiön pöydän äärellä hän kuitenkin kirjoitteli rakkausnovelleja lehtiin ja sitten myös romaaneja(ensimmäinen romaani ilmestyi 1949) saamatta mitään isompaa tunnustusta, vaikka kaikki hänen kirjoituksensa julkaistiin. Kampaajalla tuttavat kehuivat, että he kirjoittaisivat myös, jos heillä vain olisi aikaa. Tämä raivostutti Rosamundea.
Kuva internetistä.
Rosamunde Pilcher
 Kun sitten The Shell Seekers (suom. Simpukankerääjät) ilmestyi 1987, hän teki läpimurtonsa ja sai sitä tunnustusta, jota oli kaivannut. Myös ystävättärien puheet kirjoittamisesta loppuivat. Kirjasta tuli menestys Englannissa ja Amerikassa ja kun amerikkalaiset ostivat TV-oikeudet kirjaan, oli Rosamunde Pilcherin toimeentulo taattu. 2000-luvun alussa hän on ilmoittanut lopettaneensa kirjoittamisen.
Kirja Simpukankerääjät on kiehtova, siinä sekoittuvat nykyhetki ja menneisyys. Kirjan päähenkilö Penelope Keeling on jo vanheneva, 60-vuotias rouva, joka muistelee elämäänsä. Hänen aikuiset lapsensa sota-avioliitosta pelihimoisen ja juopottelevan miehensä kanssa, kärkkyvät perintöä, jonka he tietävät olevan arvokkaan Penenlopen isän taulujen arvon myötä. He haluaisivat myydä taulut ja saada näin perintöänsä jo ennakkoon. Penelopen isä oli lahjoittanut P:lle häälahjana taulun Simpukankerääjät, joka riippui hänen seinällään. Sen arvo oli taidetuntijoiden mukaan suuri. Muut taulut P. on kätkenyt vaatekomeron seinään tapetin taakse piiloon niin huikentelevalta ja tuhlailevalta aviomieheltä kuin lapsiltaan.
Lopulta hän myy nämä kätkemänsä taulut ja lähtee pyhiinvaellusmatkalle nykyisestä asuinpaikastaan lapsuutensa Cornwalliin, jossa hänellä on vielä jäljellä isänsä talo ja ateljee. Kaupungissa heillä on vielä talo jäljellä. Takautumien kautta saadaan selville, että P. on kokenut suuren rakkautensa täällä Cornwallissa sodan aikana. Rakkaus päättyi onnettomasti Richardin kuolemaan sodassa ennen kuin se pääsi kunnolla alkamaankaan. P. elää muistoissaan, käy paikoilla, joissa he olivat tavanneet, isänsä ateljeessa. Samalla hän lahjoittaa kaupungin gallerialle isänsä taulun Simpukankerääjät.
Kotiin palattuaan hän saa lastensa vihat päälleen, paitsi yhden, joka ymmärtää.
Eräänä kauniina aamuna sitten Richard, sodassa kaatunut, tulee noutamaan rakastettunsa. P. löydetään puutarhatuolista kuolleena, yöpaidassaan, onnellinen hymy kasvoillaan.
Ahneet lapsetkin saavat sitten perintöä neljännesmiljoonan puntaa jokainen.
R.P. pidetään viihdekirjailijana, mutta tämä romaani on kyllä saamansa tunnustuksen arvoinen, kiehtova, kuvaa vanhenevan naisen tilannetta, perhesuhteita, lapsi-vanhempi-suhdetta.