tisdag 30 augusti 2011

Tänään paistoi...

...aurinko koko päivän, yöllä satoi ja kävi ukkonen.Heräsin ukkosen kuminaan, nousin vetämään tv:n ja tietokoneen piuhat irti seinästä, salamat valaisivat kuin päivällä.  Aamulla oli kosteaa, mutta päivällä jo ihan ok.
Nyt se on tehty! Sain kaikki koivupölkyt pois metsästä, siis kaikki! Nyt on soma pino odottamassa halkaisuaan tässä takapihalla. Rupean sitä tekemään, kunhan ilmat viilenevät sen verran, että muurahaiset vähän kangistuvat eivätkä ole niin ärhäkköinä käymään taistoon reviirinsä puolesta.
Onhan siellä metsässä vielä kuusia ja muita lehtipuutukkeja, nekin olisi hyvä saada sieltä pois vielä tämän kesän aikana. Saa nähdä, toteutuuko.
Minun on pidettävä vähän taukoa sahaamisen kanssa, antaa kropan palautua rasituksen jäljiltä. Sinä aikana voin tehdä istutuksia, tms. Tai sisätöitä. Ikkunat olisi pestävä ennen pakkasten tuloa.
Tässä edellispostauksessa siirtämäni ruusu ja ylös vipuamani kivi. Kivi jääkin tähän monumentiksi ja dokumentiksi kertomaan tarinaansa.

söndag 28 augusti 2011

Ukkosen ilma

Olipa raju ukonilma juuri! Onneksi tuli ja meni aika nopeasti, mutta jyrisi ja paukautteli sitäkin intensiivisemmin. Tuntui iskevän tähän ympäristöön muutaman kerran. Houkuttelevatkohan nuo mobiiliantennit ukkosta puoleensa. Niitä on tässä useampia ja niiltä suunnilta tuntui prätkäytyksetkin tulevan.
Ehdin kuitenkin ennen ukkosta käymään lenkilläni ja ottamaan muutamia ruusukuvia puutarhasta. Jotain häikkää on, kun en saa useampia kuvia ladattua.
Lämmintä on edelleen, mutta nytkö se sitten päättyy.

lördag 27 augusti 2011

Innoitusta ja rajojensa tuntemista

Eilen  kävi taas niin, että intouduin tekemään enemmän kuin mihin voimavarani riittävät.
Oli niin ihanan lämmin syksyinen ilma, oikeastaan kesäinen, että oli mentävä ulos ja niin muodoin sitten lähdin katsomaan tekemistä itselleni pakollisten aamupäiväkuvioitten jälkeen. Siis pakollisten, jotka nyt sattuivat osumaan tälle päivälle.
Jääkaappi kaipasi täydennystä. Siksi oli lähdettävä ajelemaan ja samalla vein lähikaupan luona olevaan  kierrätykseen mitä oli vietävää, tetroja, kissanpurkkeja, muovipulloja, jugurttipurkkeja, lehtiä. Ja kun kerran olin matkalla, päätin lähteä tankkaamaan. Se on tehtävä kaupungissa, koska lähempää en saa 98-oktaanista. Pakko saada sitä, kun edelliskerralla otin 95-oktaanista. Ja samalla, kun olin kaupungissa, kävin siellä myös kaupassa.
Okei, se siitä.
Mutta piti kertoa, mitä intouduin tekemään sitten. Halusin  siirtää erään ruusun terassin eteen ja rupesin kaivamaan istutuskuoppaa, hain ruusun toisesta paikasta jo odottamaan. Mutta syntyi ongelma: juuri siitä, mihin halusin sen istuttaa, paljastuikin  iso kivi maan uumenista. Mitä tehdä? Kokeilin, kuinka iso se on. Kyllä sain sen liikkumaan hiukan. OK. Sitten vain kankeamaan sitä ylös. Täytyi hakea rautakangen ja lapion lisäksi neljä muuta kankea, ennenkuin kivi hissukseen alkoi kohota maan reunan tasalle. Siitä sitten sain sen keikautettua ulos kuopastaan. Vaati tietysti hiukan voimia ja vastapainoa kangen päähän ja - hikeä! Mutta ruusu pääsi uudelle paikalleen. Ja lisäksi toinen ja vielä kaksi tuijaa sai uuden olinpaikan.
Kyllä se kiven ylös vääntäminen voimille otti, mutta samalla nautin tällaisesta ponnistelemisesta. Olen usein miettinyt, mistä se johtuu,  omasta halusta, kasvatuksesta, ympäristöstä, geeneistä?
Olen tullut siihen tulokseen, että itselläni  kaikki istuu jo geeneissä. Olen tehnyt sen verran sukututkimusta, että tiedän esi-isieni asustelleen samoilla seuduilla kolmesataa vuotta ja koko ajan he ovat työskennelleet maan parissa, etupäässä torppareina. Vanhin kantaisä oli ruotusotilas 1700-luvulla,  joka asusteli sotilastorpassaan ja viljeli maata, silloin kun ei ollut sotimassa. Hän elikin pitkän elämän mökissään. Hänen poikansa ja pojanpoikansa viljelivät maata, pojanpojan tytär oli naimisissa myös sotilaan kanssa, joka kuului sen ajan ruotulaitoksen Suomen tarkk´ampujapataljoonaan.
Ja niin ketju jatkuu aina nykypäiviin saakka. Ei siis ihme, että viihdyn maalaistouhuissa. Se on kropassa. Vaikka mitään pakkoa ei olekaan. Voisin antaa muiden tehdä, mutta kun en halua. Kun juuri se tekeminen on se  hauska pointti.
Katsoin muutaman Eesti kamrat- ohjelman. Siinä haastateltiin kirjailija Jaan Kaplinskia, joka totesi, että kun on saanut talonpojan kropan, sitä on käytettävä ja niin hän nautti mökillään puitten pilkkomisesta ym moninaisesta tekemisestä.  Taitaa olla minulla sama asia. Mielelläni en esim. loju auringossa, se rasittaa enemmän kuin  jokin tekeminen.
Piti kertomani myös, että  maalla on hienoa asua, kun saa poimia luonnon antimia suoraan kasvupaikalta Varsinaista lähiruokaa siis. Omenoita on voinut käyttää ruuanlaittoon. Vaikka minun omenapuuni ei ehkä parhainta laatua ole siihen, se kun on aikainen Valkea kuulas. Perunoita kasvatin myös sen verran, että sanoa saan. Toissapäivänä ajaessani ruohonleikkuria huomasin kantarelleja metsässä ja  poimin ne pois. N. pari litraa puhdistettuina sain hetkessä. Ajoin leikkurin talliin ja rupesin laittamaan sienistä syömistä! Olen nyt syönyt sieniä toissapäivänä, eilen, vielä tänään ja vehkä huomennakin. Käytännöllistä! Ja myös hyvää! Eikä ole E-lisukkeita. Kuinka sitten on bequerellien laita, niistä ei nykyään enää puhuta mitään.

torsdag 25 augusti 2011

Aamukävelylenkki Morgonpromenad

Olisi pitänyt olla kamera mukana kävelyllä, olisin päässyt ottamaan hienoja lähikuvia hevosista!  Oli nimittäin kolme hevosta päässyt karkaamaan aitauksestaan ja astelivat nyt kaikessa rauhassa eräällä pellolla tien varressa. Vähän mietin, uskallanko kävellä ohi, mutta hevoset eivät olleet moksiskaan minusta, katsoivat vaan kiinnostuneena, mutta kävelin rauhallisesti ohi ja nekin jatkoivat syömistään.  Niitä oli kaksi kaunista, isoa (tai normaalikokoista) lämminverihevosta, tummanruskeita ja niiden seurana pieni poni, jonka tukka heilahteli somasti sen kulkiessa, sillä oli myös valkoiset "sukat". Tien varteen oli pysähtynyt jo yksi taksi ja toinen henkilöauto. Molempien kuljettajat  soittelivat mahdollisille omistajille, kuitenkin tuloksetta. Jatkoin kierrostani ja kotisuoralle päästyäni tuli eräs naapuri, sitten toinenkin, molemmat etsien näitä hevosia. Heidän ilokseen voin kertoa, mistä löytävät etsimänsä.
 Kuvattavaa olisi ollut muutakin, esim. erään talon maitolaituri. Se on rakennettu aivan vain koristemielessä, käytännön tarvetta siihen ei ole. Laiturille on aseteltu maitotonkka, niinkuin ennen vanhaan oli tapana, sitten siinä on pari kukkaruukkua  ja ruukkujen välissä seisoo lehmä, pienoispatsas, joka tarkastelee ohikulkevia siinä märehtiessään. Oikein mukavaa silmänruokaa.
Ja vielä eräs postilaatikkoasetelma olisi ikuistettava. Siinä on tehty kaari vankasta kettingistä, kuin ankkurikettingistä, joka on maalattu mustaksi. Kaaren korkeimmalle kohdalle on ripustettu kukkiva kukkaruukku. En kyllä tiedä, kuinka kettinki on saatu "jäykistettyä" tuohon asentoon. Kaaren sisällä poikittain on vaakasuorassa kiinnikelauta, jossa on pari postilaatikkoa kiinnitettyinä.

Tyvärr hade jag ingen kamera med mig. Annars hade jag fått fina bilder på två hästar och en ponny, som hade rymt från hemhagen och gick lösa på en  åker vid vägen. En bild på en "mjölkbrygga" som har byggts till glädje för förbipasserande, där det står en gammaldags mjölkflaska, blommande blomkrukor och en kossa, en figur som tittar ut mot vägen.
Likaså hade jag kunnat plåta en ställning för postlådor. Den är konstruerad av en grov kätting, i en styv både,  på högsta stället hänger en blomkruka, under den postlådorna.

onsdag 24 augusti 2011

Kyllä se syksyä on... Nog är det höst i luften

vaikka kesäinen ilma jatkuu, varjossa 20,7 astetta lämmintä, auringossa oli kolmisenkymmentä.  Pilvipoutaa tai kirkasta auringonpaistetta vuorotellen eikä tuulta lähes ollenkaan, aivan kuin olisi ukkosenilma tulossa. Nähtäväksi jää minkä tekee.
Ulkona jatkuvat siistimis- ja siirtelemistyöt. Lisäksi polttopuitten kärräämistä. Yksi kärryllinen päivässä olen asettanut itselleni päämääräksi. Siis vähintään. Siirrän niitä metsästä tuohon valmiitten pinojen viereen halkomista varten. Käy se kuntoilusta  sekin. Lisäksi sihtailen puiden latvoihin nähdäkseni, mikä vielä pitäisi kaataa vai pitäisikö. Eilen kyllä kaadoin yhden kuusen varastovajan vierestä. Tänään kärräsin viimeiset oksat pois. Miksiköhän aina paistaa kuuma aurinko, kun pitäisi tehdä jotain? Odotan syksyn viileita ilmoja, että muurahaisetkin pysyisivät pesässään eivätkä hyökkäisi kimppuuni heti, kun jotain yritän tehdä. Yhtäkkiä niitä kuhisee ympärilläni mustanaan, kun rupean takapihalla jotain tekemään. Mitä enemmän niitä tallautuu, sitä enemmän niitä ilmestyy paikalle.
Kyllä muuten onkin jo syksyistä tunnelmaa, pihlajanmarjat loistavat punaisina, kultapallot luovat syksyisen keltaista tunnelmaa. Ruusut kuihtuvat yksi toisensa jälkeen, kaikki nuput eivät ehkä ehdi edes avautumaan. Tomaatit paisuvat ja valmistuvat kasvihuoneessa. Ulkonakin tomaatit ovat kasvaneet hyvin ja jos lämmintä riittää, ne saattavat ehtiä vielä punertumaankin.
Nämä ovat kasvaneet ulkona.

...fast det ännu råder sommarvärme, 20,7 grader i skuggan. I solen var det runt trettio grader i dag.  Än skiner solen, än är det halvmolnigt, nästan ingen vind alls, som om det vore åska i luften. Återstår att se om det blir åska eller inte.
Har forslat ved i skottkärran till klyvningstället vid vedstaplarna. När vädret blir kyligare, skall jag ta och klyva dem. Nu är det inget roligt jobb att göra för miljoners myrors skull, som inspekterar nyfiket vad som händer. Och ju mer man råkar trampa på dem, desto fler blir de.
Tomaterna mognar en efter en i växthuset. Några åt gången får man skörda nästan dagligen. Ute planterade jag också några tomatplantor och de har verkligen åstadkommit nästan bättre skörd per planta än de i växthuset. Få se om de hinner mogna innan höstkylan.

måndag 22 augusti 2011

Keinutuolin peitto

Lisäsin yhden rivin neliöitä sivusuunnassa tähän keinutuolinpeittoon sekä otin pois nirkkoreunan, josta en alun alkaenkaan tykännyt.
Minusta se on parempi näin.

lördag 20 augusti 2011

Aamulla

satoi ja illalla sataa, mutta puolenpäivän jälkeen oli pilvipoutaa niin, että kastetoimituksen aikana ja sitä ennen oli kuivaa. Emme kastuneet paikalle mennessämme ja itse kastekin voi tapahtua ulkona terassilla. Oli lämmintä ja tyyntä. Ympärillä kaunis rantamaisema kallioineen, niemineen ja saarineen.
Valitettavasti kamerani on heilahtanut. Alhaalla rannassa nuoriso on laiturilla leikkimässä veneiden lomassa. Hetken kuluttua vanhemmat kutsuivat heidät sieltä pois, ettei tulisi kenellekään kylmää kylpyä, tai ainakin märkää.
Emäntä oli koristellut pöydät kukka-asetelmin ja kynttilöin.
Juhlan kohde uinaili päiväunilla niin makoisasti, että hänet oli pakko varovasti herätellä jotta päästiin alkamaan. Hän kestikin huomion kohteena olemisen hyväntuulisena, kunnes sitten rupesi ihmettelemään, kun pää kasteltiin kesken kaiken hauskuuden. Mutta loppujen lopuksi sekin otettiin vastaan vain pienellä vastalauseella.
Sitten olikin vapaan ohjelman vuoro, me vieraat saimme nauttia maistuvan lounaan ja katsella terassin ikkunoista aukeavaa kaunista merenrantamaisemaa. Haikarakin lensi kuin tilauksesta yli. Vesilintuja näkyi kauempana lahdella.
Kotiin lähdettäessä satoi taas jo aika reippaasti.
Kuvia ei kone ota vastaan enempää.  

Seittejä Spindelnät

Pariin päivään ei ole onnistunut postausten tekeminen kuvien kanssa. Tänään näyttäisi onnistuvan. Jäi vähän kesken nuo aamutunnelmat aikaisemmin. Haluaisin ainakin saada mukaan muutaman hämähäkinseitin.
Ne näkyvät hyvin aamukasteisina ja vasta-aurinkoon.
Enempiä kuvia ei näytä onnistuvan. Lieneekö sitten kuvia jo niin paljon, että tila ei enää riitä. Mitähän silloin pitäisi tehdä.
På morgonen syns spindelnäten bra i motljuset.
Tuli mieleeni, että kirjoittaessani tuota miehen ylistystä olin niin suuntautunut yhden asian ylistämiseen ponnisteluistani väsyneenä, että jotkut saattoivat saada käsityksen, että olen feminismivastainen. En ole missään nimessä! Nimittäin, sikäli kuin feminismi käsitetään pyrkimykseksi yhtäläisiin oikeuksiin kaikille.
Olen aina kannattanut tasa-arvoa. Tasa-arvo ei kuitenkaan merkitse samankaltaisuutta.

Torstaiaamuna På torsdagsmorgonen

Jahas, taas  Chrome auttaa pois pattitilanteesta. Explorerin kautta  ei käynyt postauksen tekeminen, mutta täälläpä käy? Ei minulla kummempia  ole, halusin vain  kertoa, että nyt on kaikki puut poikki koivutukkikasasta. Autiolta näyttää kuvassakin, vain paksu sahanpurukerros kertoo tässä jotain olleen.
Siis tuossa takavasemmalla. Ja tällainen reilu puukasa siitä tuli. Ne eivät ole aivan hoikkia pätkiä, joskin niitäkin joukossa jokunen on.
Nyt voin rauhallisin mielin nauttia syyskesän kukista ja auringosta. Tämä siperian kärhö ei kovin paljoa tänä kesänä (vielä ainakaan) ole kukkinut, keltaiset kukat ja kukkineista muodostuu tuollainen karvatöyhtö, joka näkyy alhaalla.
Enempää kuvia en saanut mukaan täälläkään.
Alltså  björkstammarna är sågade, nu återstår bara  klyvningen.  Den här sibiriska klematisen har inte blommat speciellt rikligt i sommar, kanske borde den delas eller något. De gula blommorna förvandlas till trevliga tofsbollar efter blomningen.

onsdag 17 augusti 2011

Aamukävelyn tunnelmia

Aamu valkeni aurinkoisena, pilvettämänä ja sumuisena. Puoli seitsemältä lähdin kävelylle, kamera tuli mukaan vyötärölaukkuun. Kohta sen sieltä otin esiin kun näin ja kuulin kurkien huutelevan kauempana pellolla, josta jo viljat on puitu. Syksyä on ilmassa, vaikka on lämmintä.
Klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin näet kurjet taka-alalla oikealla.
Ilma on kosteaa ja sumuista, kuten sanottu.
Villiomenapuu metsän varjossa on kantanut runsaan sadon. Klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin näet paremmin.
Kuvien laittaminen ei nyt näy onnistuvan, täytyy tyytyä näihin. Vielä olisin esitellyt metsää aamuauringossa ja lukuisia hämähäkinseittejä aamukasteisina riippumassa ruohojen ja heinien varassa.
Täytyy jättää toiseen kertaan. Lähden sen sijaan rantamökkiin viilaamaan moottorisahaani tuliteräkuntoon... Aurinko helottaa täysin pilvettömältä siniseltä taivaalta, tuulikaan ei häiritse. Kun kaste kuivuu, on ajettava nurmikot lyhyiksi. Kivaa riittää siis koko päivälle. Mihinkään ei tarvitse lähteä ennen huomista iltapäivää.

tisdag 16 augusti 2011

Yhtä ja toista ja ylistys miehelle

Kaikki me kai myönnämme, että yhteiskuntamme on muuttunut kovin feministiseksi. Siis sillä lailla feministiseksi, että siinä, missä ennen vanhemmat miehet kokemuksen rintaäänellä ja sukupuolensa yksinoideudella julistivat, kuinka yhteiskunta makaa ja missä kaappi seisoo, nykyään naiset määräävät pitkälti sen kaapin paikan. Jollain lailla on menty äärimmäisyydestä toiseen.( Kuitenkin samaan aikaan rehottaa kyllä naisiin kohdistuva väkivalta, niin Suomessa kuin varsinkin kansainvälisesti, ajatellaanpa vain nk ihmiskauppaa, jonka kohteeksi joutuneet naiset ovat täysin vailla ihmisoikeuksia. Myös tietysti kaupan kohteeksi joutuneet miehet, heillä lienee työasiat kaupankäynnin syynä.)
Naisilla on oikeuksia, joita miehillä ei ole. Koti on naisten valtakuntaa normaaliperheissä. Miehen on alistuttava siihen, mitä nainen katsoo oikeaksi niin siivouksessa, tiskaamisessa, lastenhoidossa kuin roskien ulosviemisessä.  Nainen voi istua iltaa kavereittensa kanssa  sillä aikaa kun mies hoitaa lapsia. Toisinpäin ei se oikein onnistukaan, silloin ruvetaan puhumaan jo perheen laiminlyömisestä. Esimerkkejä on lukemattomia. Yhteiskunnallisesti miehen on edelleen menestyttävä  työssään  samalla, kun hän osallistuu perheen hoitamiseen, hoitovapaisiin, pitää isyyslomia jne. Varsinainen uran luominen on - luulisin - paljon hankalampaa kuin ennen, koska ei enää voikaan keskittyä pelkästään työhön vaan on aktiivisesti osallistuttava myös perhe-elämään. Onko se sitten hyvä vai paha, mene tiedä. Onhan se perheille, lapsille hyvä asia.
Nämä kerettiläiset ajatukset ovat pulpahtaneet esille tuon moottorisahan ääressä. Emme enää osaa antaa arvoa miehisille ominaisuuksille, kuten VOIMA, fyysinen voima, jota miehelle luomisessa on annettu enemmän kuin naiselle. Kuinka kevyesti miehisellä voimalla pölkyt lentelevät kasaan ja moottorisaha laulaa kevyesti kun taas minä, vähäisillä voimillani, todella saan ponnistella edes jonkinlaiseen tulokseen päästäkseni. Fyysinen työ, siis ruumiillinen työ, on todella paljon raskaampaa naisille kuin miehille. Nykyinen helppo elämä, jossa kukaan ei joudu ponnistelemaan elinkeinonsa eteen, on saanut meidät unohtamaan tämän.
Voimaa tarvitaan kuitenkin jossain määrin edelleenkin. Ja kaikki tekninen osaaminen, joka meiltä naisilta jää suurimmaksi osaksi hepreaksi, on miehiselle sukupuolelle luonnostaan helpompaa. Uskokaa tai älkää! Katsokaa ympärillenne! Ei tietysti jokainen yksilö ole tekninen nero, mutta ei jokainen nainenkaan ole mestari koti- ja perheasioissakaan.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka auto, joka on melkein joka perheessä välttämättömyys. Kuinka moni nainen huoltaa autonsa itse? Edes pesee sen? Tai vie huoltamoon tai katsastukseen? Kuinka moni meistä vaihtaa sulakkeen kotona? Entä lampun? Avaa tukkeutuneen viemärin?
Putsaa rännit ja kourut? Jne.
Miehiä  pitää arvostaa, sillä useimmat tietävät, mitä tehdä, kun ongelma tulee eteen. He ovat meidän tukemme ja turvamme. Kirjoitan tätä oltuani yksin kolme vuotta ja kaksi kuukautta.

Isoäidin neliöistä on syntynyt keinutuolin peitto sade- ja hellepäivinä. Neliöiden virkkaaminen on hauskaa, mutta loppu on sitten puurtamista, kun pitää ne neliöt kiinnittää toisiinsa ja vielä virkata ympärille reunus. En noudattanut mitään kummempaa värisuunnitelmaa enkä sommitelmaa vaan liitin neliöitä toisiinsa lähes siinä järjestyksessä kuin käteen sattuivat. Jäljellä on vielä neliöitä toiseen mokomaan sekä vielä vähän lisääkin.
Aamupäivä kului asioita hoidellessa. Ajelin kaupungissa, kävin verikokeessa (rutiinia) ja passikuvauksessa (ei rutiinia, viimeksi ollut parikymmentä vuotta sitten).
Iltapäivällä lueskelin, sitten päätin lähteä ulos ja kun pääsin ulos, alkoi sataa tihkuttaa, joka hiljalleen kasteli kaikki paikat, joten oli tultava sisään takaisin ja tietokoneen ääreen.

lördag 13 augusti 2011

Töitäkin tehdään

Rasitin kroppaani eilen niin ankarasti, että en saanut unta (johtui tietysti myös auringon asennosta) sitten yöllä. Kroppa oli arka joka puolelta, lisäksi jalat eivät tahtoneet asettua, puhumattakaan unesta. Päätin radikaalisti ottaa toisenkin annoksen unilääkettä (1 annos = puoli tablettia) ja ylimääräisen tabletin jalkojen rauhoittamseksi. Olin jo muutaman yön lähes valvonut unen puutteessa. Tämä keino tepsikin, nukuin puoli seitsemään, puoli yhdeksään ja lopulta puoli kymmeneen! Ei ole tapahtunut vuosikausiin.
Mikäs nyt niin rasitti? No, nämä tonttityöt. Päätin vihdoin tarttua härkää sarvista ja ruveta sahaamaan poikki koivutukkeja, jotka ovat pari vuotta maanneet kasassa odottaen pätkimistä polttopuiksi. Huomasin nimittäin  sähköjohdon riittävän sinne asti mökiltä.
Tästä olen päällimmäiset jo sahannut pois. Rungot osoittautuivat aikamoisen hiekkaiseksi ja maa oli tarttunut toiseen puoleen. Siinähän kävi sitten niin, että sain viilata sahaa jatkuvasti. Loppujen lopuksi saha menetti täysin "purevuutensa" ja sain sen uppoamaan puuhun vain voimalla. Jokainen vähänkään sahannut tietää, että se on todella raskasta.  Kävin hakemassa netistä ohjeita.  Siellä sanottiin, että leikkaavan hampaan vastahammasta on lyhennettävä, jos hammas kuluu paljon.  Lopulta selvisi suhdekin, kuinka paljon sitä pitäisi viilata. Jos viilaa liikaa, sahasta tulee ahne ja voi tukehtua, joos liian vähän ei tehoa.  Siihen käytetään lattaviilaa. Sellainenkin pitäisi löytyä kyllä täältä jostakin.
Kuvaan mahtui näin paljon sain sahattua, pölkkyjä lenteli laajemmaltikin..:
No hyvä, nyt työ on aloitettu. Tänään en jaksa sahata, mutta ehkä kärrätä näitä pölkkyjä halkomispaikalle.
Olen hieman karsinut aikaa netin äärellä, kuten joku on saattanut huomatakin. Minusta vain on ruvennut tuntumaan nettielämä ei voi korvata oikeaa elämää eikä siihen voi kuluttaa liiaksi aikaansa.
Toinen juttu on se, että kunto on huonontunut liiallisen istumisen takia. Aamulenkit ovat usein korvautuneet nettielämällä. Arvaahan sen, että siitä ei hyvä seuraa. Paitsi että liikkuminen jää vähemmälle, jää myös monet todellisen elämän tarpeet ja toimet tekemättä.
Siis kohtuullisuutta bloggaamiseen on päämääräni, jos tästä vielä jatkan.



torsdag 11 augusti 2011

Huumoria

Löysin tämän kirjan hyllystä sattumalta. Olin sitä joskus etsinytkin, mutta silloin se ei käteen osunut. Takakannessa kirjan kirjoittajakuvittaja Sampo Kontunen kirjoittaa, että tämä Naurun pyörtehis Eteläpohjalainen murrekirja on murresanontojen sarjassa viides kirja.Hän on kirjoittanut kirjaa Suomen Kultturirahaston Etelä-Pohjanmaan rahastolta saamansa apurahan turvin ja kerännyt sanontoja maakunnan ihmisiltä. Hän on itse myös piirtänyt humoristiset kuvat kirjaan erittäin onnistuneesti ja ansiokkaasti. Kuvat tuovat huumorin esille hienolla tavalla.

Kirjan sanonnat ovat eteläpohjalaisen maalaiselämän tuottamia huumorilaukauksia. Useat koskevat liiallista viinan juontia, tai sitten isännän ja emännän välisiä suhteita, isännän tai emännän ja palkollisten välisiä sanontoja tai vanhempien lapsilleen osoittamia ojennuksia. Tässä  kimara eteläpohjalaisia sanontoja kuvineen.
                                                 Emäntä tuumailee isännän touhuja.
Emännän kiireitä.
Isä  tyttärestään.
Naapurikateutta tai -sopua.
Viinasta on vaikea päästä eroon.
Vähän pohojalaista ylpeyttäkin.





Kirja on Tammikaaren julkaisema. Siinä on 136 sivua täynnä huumoria! Suositellaan syksyn lähestyessä! Klikatkaa kuvat suuremmiksi, niin teksti näkyy selvemmin!

tisdag 9 augusti 2011

Simpukankerääjät

Eilen, maanantaina, tv2:lla tuli toinen osa filmistä Simpukankerääjät. Ensimmäinen osa oli viikko sitten oletan. Sattumalta satuin katsomaan ja jäin katsomaan loppuun saakka. Filmissä päähenkilöä Penelope Keelingiä esitti Vanessa Redgrave, vanha Vanessa esitti n. 60-vuotiasta Penelopeta. Penelopen isää, kuuluisaa taidemaalaria, esitti Maximilian Schell, hänkin jo niin vanhentuneena, että en olisi tuntenut jos en olisi tiennyt. Penelopeta nuorena esitti Victoria Smurfit.
Elokuva seurasi  pohjana ollutta Rosamunde Pilcherin samannimistä romaania, jonka olen aikaisemmin lukenut. Rosamunde syntyi Cornwallissa Skottlannissa 1924. Sihteeriksi kouluttauduttuaan hän meni naimisiin, kuten tapana oli, ja ryhtyi kotirouvaksi. Keittiön pöydän äärellä hän kuitenkin kirjoitteli rakkausnovelleja lehtiin ja sitten myös romaaneja(ensimmäinen romaani ilmestyi 1949) saamatta mitään isompaa tunnustusta, vaikka kaikki hänen kirjoituksensa julkaistiin. Kampaajalla tuttavat kehuivat, että he kirjoittaisivat myös, jos heillä vain olisi aikaa. Tämä raivostutti Rosamundea.
Kuva internetistä.
Rosamunde Pilcher
 Kun sitten The Shell Seekers (suom. Simpukankerääjät) ilmestyi 1987, hän teki läpimurtonsa ja sai sitä tunnustusta, jota oli kaivannut. Myös ystävättärien puheet kirjoittamisesta loppuivat. Kirjasta tuli menestys Englannissa ja Amerikassa ja kun amerikkalaiset ostivat TV-oikeudet kirjaan, oli Rosamunde Pilcherin toimeentulo taattu. 2000-luvun alussa hän on ilmoittanut lopettaneensa kirjoittamisen.
Kirja Simpukankerääjät on kiehtova, siinä sekoittuvat nykyhetki ja menneisyys. Kirjan päähenkilö Penelope Keeling on jo vanheneva, 60-vuotias rouva, joka muistelee elämäänsä. Hänen aikuiset lapsensa sota-avioliitosta pelihimoisen ja juopottelevan miehensä kanssa, kärkkyvät perintöä, jonka he tietävät olevan arvokkaan Penenlopen isän taulujen arvon myötä. He haluaisivat myydä taulut ja saada näin perintöänsä jo ennakkoon. Penelopen isä oli lahjoittanut P:lle häälahjana taulun Simpukankerääjät, joka riippui hänen seinällään. Sen arvo oli taidetuntijoiden mukaan suuri. Muut taulut P. on kätkenyt vaatekomeron seinään tapetin taakse piiloon niin huikentelevalta ja tuhlailevalta aviomieheltä kuin lapsiltaan.
Lopulta hän myy nämä kätkemänsä taulut ja lähtee pyhiinvaellusmatkalle nykyisestä asuinpaikastaan lapsuutensa Cornwalliin, jossa hänellä on vielä jäljellä isänsä talo ja ateljee. Kaupungissa heillä on vielä talo jäljellä. Takautumien kautta saadaan selville, että P. on kokenut suuren rakkautensa täällä Cornwallissa sodan aikana. Rakkaus päättyi onnettomasti Richardin kuolemaan sodassa ennen kuin se pääsi kunnolla alkamaankaan. P. elää muistoissaan, käy paikoilla, joissa he olivat tavanneet, isänsä ateljeessa. Samalla hän lahjoittaa kaupungin gallerialle isänsä taulun Simpukankerääjät.
Kotiin palattuaan hän saa lastensa vihat päälleen, paitsi yhden, joka ymmärtää.
Eräänä kauniina aamuna sitten Richard, sodassa kaatunut, tulee noutamaan rakastettunsa. P. löydetään puutarhatuolista kuolleena, yöpaidassaan, onnellinen hymy kasvoillaan.
Ahneet lapsetkin saavat sitten perintöä neljännesmiljoonan puntaa jokainen.
R.P. pidetään viihdekirjailijana, mutta tämä romaani on kyllä saamansa tunnustuksen arvoinen, kiehtova, kuvaa vanhenevan naisen tilannetta, perhesuhteita, lapsi-vanhempi-suhdetta.

söndag 7 augusti 2011

Syyskesän tunnelmia Sensommarens stämningar

Luonnossa kesän äänet ovat hiljentyneet. Vain tikan koputusta voi kuulua joskus. Ja kurjen huhuilua rantamaastosta. Aamukastetta on runsaasti. Aurinkoisina päivinä se kuivuu aamupäivän kuluessa.
Ilma on edelleen lämmin, suorastaan helteinen,  ja välillä sataa, joten kasvuolosuhteet ovat mitä parhaimmat. Eilen jyrähteli ukkonen vaan ei tullut kohdalle. Se toi mukanaan sadepilven kuitenkin, joten maa on märkää hetken.
Jaloruusut aloittelevat kukintaansa. Aloittelevat siksi, että ne ovat hiukan nuutuneet kilpaillessaan rikkaruohojen ja muiden kasvien kanssa elintilasta, voimat ovat vähissä. Tämä ruusu on muistaakseni jokin Clare.... En ole löytänyt siitä enää mitään dokumenttia kotoa.
Olen siirtänyt ruusuja (niitä jotka eivät näytä kukkivan lainkaan tänä kesänä) omaan penkkiinsä aurinkoiselle paikalle, joten ensi kesänä toivon saatavan paremman kukinnan. Siinä niitä on parempi hoitaa, pitää rikkaruohot kurissa ja kastella.
Parhaillaan kukassa on myös Schneewitchen, lumivalkoinen, tuoksuva ruusu:

Siirsin tämän lumikin viime kesänä tähän paikkaan, jossa se tuntuukin viihtyvän. Lisään multaa sille syksymmällä.
Edessä pensashanhikit kukkivat, takana kultapallot.

Har ägnat mig åt rosorna i trädgården på sistone. Har grävt en alldeles ny rabatt åt rosorna, där jag hoppas att de trivs och jag har bättre koll på dem  och kan rensa och vattna bättre. På övre bilden syns en Clare-ros (kanske), sedan Schneewitchen och på den nedersta bilden blommar ölandstoken med guldbollarna i bakgrunden.